Menin tänään kahdeksi, koska iltapäivällä olisi valmistumisjuhla 4-vuotiaille isoon kouluun meneville. Olin ilmoittanut eilen s-postissa sairaudesta, mutta siihen vastattiin vasta tänään. Kuinka voit? Are You okei? Are You better today. Sanoin, että vähän paremmin, mutta en kovin hyvin. Sitten ilmoitin, että suunnitelmani ovat muuttuneet. En tule ensi viikolla. Ou! Thats sad. Sanoin, että haluan saada myös muita kokemuksia, ehkä paikasta, jossa on isompia lapsia.
Menin töihin. Klo 14 on snackseja. Eräs nursery sanoi minulle: mene istumaan tuonne lasten joukkoon. Sanoin, että olen vähän kipeänä, joten ehkä ei kannata. Mikä sinulla on? Yskä ja nuha. Oletko oksentanut? En ole. Sitten voit mennä sinne ihan hyvin. Ja osoitti sormella tietä lasten joukkoon, johon ei enää mahtunut enää yhtään lastakaan.
Istahdin lattialle ja ryhdyin höpöttämään lapsille.
Odotimme neljästä puoli viiteen alle 3-vuotiaiden kanssa juhlan alkamista. Kieltämättä vähän kärsivällisyyttä vaati kaikilta, kun aurinko porotti pihalle. Vanhemmille laitettiin pienet tuolit puolivarjoisaan paikkaan.
Ushma veti juhlan. Hän sanoi vanhemmille, että koko ryhmän valokuvaaminen on kielletty. Päiväkodin iPadille luvataan tapahtuma videolle ja lopuksi voitte kuvata omaa lastanne. Videoita voitte saada päiväkodista. Hän luki runon, jossa kerrottiin oppimisesta. Sitten kukin lapsi vuorollaan tuli verhoon peittelystä oviaukosta ja hänelle taputettiin. Ja lapsella oli musta viitta päällä ja sellainen hattu, jonka olette nähneet yliopistonkin valmisujaisissa. Heille esitettiin kysymykset: kuinka voit tänään? Mihin isoon kouluun menet? Mitä jäät kaipaamaan tästä paikasta? Mikä sinusta tulee isona? Suurin osa ei vastannut mitään, koska jännitti. Melkein kaikki jäivät kaipaamaan kavereita ja leluja. Heistä tulee isona opettaja, sähköinsinööri, eläinlääkäri. Se oli liikuttavaa, kun he juoksivat laminoidun todistuksen kanssa kyynelehtivien vanhempiensa syliin.
Sitten he esittivät kiitoslaulun, jota oli harjoiteltu koko viikko. Sen jälkeen kaikki pienetkin lapset saivat musiikki/draamaopettajalta huivit ja he tanssivat kaikki, jotkut vanhemmatkin tulivat mukaan.
Sitten herkuttelua, kolmioleipiä, vihanneksia, sipsejä, mehua.
Eräs poika tuli äitinsä kanssa luokseni ja ojensi minulle kolme ruusua. Minulle? Yes. Otin ne vastaan, mutta arvasin, että äiti ei tiennyt yhtään, ketkä olivat hoitajia. Hän jakoi niitä monelle kyllä, joten otin ne vastaan.
Menin Suzannen huoneeseen ja sanoin, että lähden nyt ja ojensin kortin kiitokseksi. Tervetuloa Suomeen joskus! Saisinko minä ne paperit takaisin? Hän ei löytänyt niitä mistään. Sanoin, että ehkä tarvitsen niitä jos menen toiseen paikkaan. Kun hän löysi ne, hän sanoi: seuraavalla kerralla sinun täytyy muistaa itse pyytää ne heti takaisin.
Aha.
Nyt on aika miettiä, mitä tavoittelin ja onko mitään saavutettu? Opin paljonkin oikeastaan englantia! Opin imperatiivin. Stop it. Be calm. Put it on. Take it. Go pee pee. Be gently. Give it up. Come here. Give it to me, please. Opin toimimaan ohjeen mukaan: Tuula, can You give me some tissues. Tuula, can You wash these quicly. Tula, give me a chair. Tula, can You help me with dishes. Tula, can You help me to barry these boxes upstairs. Tula, can You clean it up. Tula, could You, please carry this tray to the kitchen. And thank You, Tula.
Leikin körökörökirkkoon monen lapsen kanssa suomeksi lorutellen. Lopussa sanotaan: puolukka polvella, hik! Ja pompautetaan lapsi korkealle. Indigo, parivuotias punatukkainen tyttö tuli aina luokseni ja sanoi: again! Samoin Selina, William, Anna, Joanna, Titan ja Elina. Samat jutut pätee kaikkialla maailmassa lasten kanssa. Katse, lempeys, ystävällisen määrätietoinen ohjaus oikeaan suuntaan, huumori ja syli. Näitä sain ja annoin.
Lähdin seikkailuun. Valitsin paikan osoitteen perusteella. Ehkä tästä ei voi vetää mitään yleistäviä johtopäätöksiä, että tällaista on lontoolainen päiväkotihoito. Olen oudolla tavalla iloinen tästä kokemuksesta. Sain kokea jotain sellaista, mitä en olisi voinut kuvitellakaan.
Seikkailu jatkuu. Yritän mennä käymään parissa primary schoolissa ja pyydän päästä tutustumaan heidän toimintaansa. Katsotaan, lets see.
Kyllä on hienoa, että olet päässyt tutustumaan lontoolaiseen meininkiin noin läheltä ja noin pitkäksi aikaa! Olen itse ollut yhden päivän siellä kouluvierailulla, ja silloin siellä oli paljon muitakin, mutta jo siinä koin oppineeni todella paljon.
VastaaPoista