Olen lukenut hitaasti tänä vuonna ilmestynyttä kirjaa nimeltään Tunne aivosi. Hitaasti lukenut siksi, että samalla olen valmistellut siitä oppimateriaalia, sillä tässä on sisältöä, jota aion käyttää lähihoitajien opetuksessa. Kirjan on kirjoittanut Minna Huotilainen ja Leeni Peltonen. Kirja on kirjoitettu hauskasti, selkeästi ja konkreettisia esimerkkejä käyttäen. Tämä kirja sopii jokaiselle ihmiselle perustiedoksi aivoista.
Tässä joitakin mieleen jääneitä asioita:
Vauvan aivoissa tapahtuu asioita, jotka eivät toistu enää koskaan myöhemmin. Vauva nukkuu paljon ja aivot kehittyvät hurjaa vauhtia. Vauvan aistit ovat vahvat ja hän tunnistaa oman äitinsä maidon tuoksun ja äidinkielensä muiden kielien joukosta. Lapsen puheen kehitys on valtavan iso prosessi ja lapsi voi oppia jopa kymmenen sanaa päivässä. Lapsuus on tärkeää kehityksen aikaa!!!
Musiikin vaikutus aivoihin on ihmeellinen. Musiikki aktivoi aivoissa laajoja alueita. Elämämme aikana kuultu musiikki muodostaa musiikillisen äidinkielen. Kiinnostava ajatus. Minkälainen musiikillinen äidinkieli sinulla on? Millainen sinun lapsillasi? Soittoharrastuksessa on muistettava yksityiskohtia ja kokonaisuuksia samanaikaisesti ja tämä muokkaa aivoja. Rakenteet musiikissa voi auttaa yksilön toiminnanohjauksessa, koska siinä pitää muistaa monimutkaisempia vaiheita. Muskari kehittää tiedonkäsittelytaitoja, laulaminen lapselle on tärkeää ja soittoharrastukseen siis kannattaa innostaa lapsia. Ja aikuisenkin kannattaa harrastaa musiikkia paitsi hauskuuden niin muistin ja oppimisen apuna.
Musiikki on myös tunteiden tulkki. Dementoitunut henkilö voi muistaa hyvinkin laulun sanat ja sävelen. Tulee mieleen vuosien takaa, kun eräs opiskelija oli saduttamassa vanhuksia laitoksessa. Vanhukset olivat saaneet kertoa, mitä halusivat ja opiskelija kirjasi ne sanasta sanaan ylös. Muistan, kun opiskelija soitti minulle ja luki innoissaan näitä tarinoita. Eräs dementoitunut, muistamaton vanhus oli kertonut: "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt ihana enkeli kotihin vie..." Nuori tyttö luki minulle tämän siinä puhelimessa. Jotenkin en sitä unohda. Kuuluiko siinä vanhuksen musiikillinen äidinkieli vai mikä, mutta ainakin se liikutti minua.
Koululaisen aivot haluavat juosta ja riehua. Uusimpien tutkimusten mukaan lapsen luonnollinen liikkuminen tukee oppimista. Tästä on kirjassa mielenkiintoinen ja seikkaperäinen kuvaus, jossa Suutarilan ala-asteella juostaan ja opiskellaan matematiikkaa. Edes päiväkotilapset eivät nykyään liiku riittävästi. Liikunta lisää myös unta - ja unijuttu olikin todella kiinnostava osuus tässä kirjassa. Aivot tarvitsevat unta oppimisen kannalta. Ennen kuin minulla todettiin uniapnea, olin päivät sumussa. Siihenkin tottui. Nyt minulla on ollut vuoden verran cpap-laite, jonka avulla nukun 8 tunnin yöunet. Olen paljon tehokkaampi ja virkeämpi, ehkä ihan normaali.
Murrosikäisten aivoelämästä on paljon mielenkiintoisia asioita kirjassa. Paras juttu mielestäni oli se kuvaus, että nuoren otsassa voisi lukea "rakennustyömaa". Siellä tapahtuu otsalohkossa isoja asioita: hermosoluja ja yhteyksiä tulee lisää, harmaa aine aivoissa lisääntyy, turhia yhteyksiä karsiutuu ja uutta tulee tilalle. Ei ole ihme, että jotkut nuoret ovat sellaisia kuin ovat. Otsalohko on ihmisen komentokeskus, jossa on esimerkiksi tarkkaavaisuuden säätely ja oman toiminnan ohjaus. Otsalohko hillitsee impulsiivista käytöstä. Ja ei siinä kaikki, on paljon muutakin aivollista asiaa nuoruudesta, mutta kannattaa lukea itse.
Kirjassa käydään myös läpi aivojen välittäjäaineiden merkityksiä. Dopamiini ja serotoniini ovat tulleet arkikielessäkin jo tutuiksi. Olen jopa kuullut dopamiini- ja serotoniinivoittoisesta ihmistyypistä. Kirjassa on pitkät pätkät myös stressinhallinnasta ja sain sytykkeen kokeilla viikon mittaista stressimittaria paidan alla.
Viime päivinä olen pohtinut seuraavaa asiaa. Nuoren päihdekokeilut altistavat myös aikuisiän alkoholismille, koska nuoruudessa koetut mielihyväkokemukset painuvat syviin muistikerroksiin. Tämä voi saada aikaan primitiivisen kaltaisen riippuvuuden aikuisena uudelleen. Onkohan tämä näin myös syömisen tai muiden mielihyvää tuottavien asioiden kanssa? Onko myös kokemuksilla sama vaikutus? Jokin nuoruudessa koettu voimakas tunne-elämys ja siihen löytynyt ratkaisu tai sen ratkaisemattomuus jättää muistijäljet, jotka aktivoituvat myöhemmin?
Ja paljon muutakin pohdittavaa jäi kirjasta pitkäksi aikaa.
