Heittoisaa

Olen yleensä ajoissa joka paikassa. Niinpä lähdin jo aamulla ensin viemään koiraani hoitoon Lempäälään. Olen niin onnekas, että olen löytänyt huippuhyvän hoitajan. Taigu jäi mielellään sinne ja saattaa päästä uusiin seikkailuihin hevostalleille. Lähtiessä annoin puruluun ja sanoin: mamma lähtee kauppaan.
Ajoin Järvenpäähän, missä jätin autoni entisen työkaverini pihaan. Olen onnekas siitäkin, että on tämä ystäväperhe. Hän jäi tyttärensä kanssa heiluttamaan, kun kaikkosin isolla tilataksilla Tuusulan Rantatielle. Ja koti jäi myös hyvään hoitoon pihoineen, naapuri ja äiti huolehtivat. Sekin on onni!

On ihmeellistä, että matkustin Lontooseen ilman pienintäkään paperilappua. Lentolippu oli kännykässä. Metromatkan maksoin danske-bankin lähimaksua vilauttamalla.
Lentokenttä ja lentokone olivat täynnä kiinalaisia. Olisin voinut kuvitella olevani Kiinassa, sillä heitä oli joka puolella. Istahdin kirjoittelemaan ajatuksiani klo 14.15, kun koneen lähtöön oli vajaat kaksi tuntia ja olin siis jo lähtöportilla.

”Muistan, kun matkustin ensimmäisen kerran ulkomaille, Ruotsiin. Kun olin tottunut Tukholman atmosfääriin, metroon ja ihmisiin enkä pelännyt enää satunnaisia tilanteita, aloin kokea maailmankansalainen vapauden tunnetta. Kun siitä tilasta käsin katselin kotiani ja siellä asuvia mistään tietämättömiä henkilöitä, tunsin olevani etuoikeutettu ja edistynyt elämässä. 

Nyt se tuntuu huvittavalta, mutta saatan tuntea pienen palasen siitä tunteesta. Meissä ihmisissä on kerrostunut muisti, ja jokin kaukaista tilannetta muistuttava tapahtuma voi laukaista vanhan tunteen. 

Paljon matkustaville ihmisille voi tulla väärin perustein ylemmyydentuntoa. Matkustaminen sisältää valtavan määrän informaatiota, väärinymmärtämisen mahdollisuuksia ja hermostuttavia tilanteita. Vähän matkustava tekee virheitä, näyttää hätääntyneeltä ja avuttomalta. Joskus olen nähnyt, kuinka paljon matkustava jopa häpeää tai mittaa henkisesti tällaista vähän matkustavaa. Se jos mikä on mielestäni pikkusieluista ja typerää. Jos paljonmatkustava laitettaisiin uuteen tilanteeseen esimerkiksi metallisorvauspajalle tai matkustamaan rahtilaivalla, jossa on eri säännöt kuin lentomatkustamisen, hän olisi samassa tilanteessa, täynnä kysymyksiä ja ennakoimattomia tilanteita. Älä siis ole ylemmyydentuntoinen, jos osaat surffailla lentokentillä!!”

Lentokapteeni sanoi, että sää on heittoisa. Uusi sana sanavarastoon. Lento lähti myöhässä, mutta oli vain vähän myöhässä Lontoossa. Kerrottiin, että 30 astetta hellettä odottaa. Inhoan kuumuutta, mutta päätin muuttaa asennetta. Ajattelin mielessäni, että ihanaa. Rakastan kuumaa ilmaa, kun sitä saa niin harvoin. Rullaillessani lentokentän kuumia käytäviä hykertelin mielissäni ja laitoin villatakin laukkuun.

Joskus muinoin psykologi Keijo Tahkokallio neuvoi, miten selvitä vasemmanpuoleisesta liikenteestä. Keskity oleelliseen! Eli aja vasemmalla, aja vasemmalla. Minä keskityin oleelliseen seuraamalla underground-viittoja. Heilautin pankkikorttia ja ovet aukenivat. Metrokartta näytti, että 36 pysähdyksen jälkeen olisin perillä. 

10 pysähdyksen jälkeen tunsin, kuinka hikikarpalo vieri vasemmasta otsalohkosta. Yleensä siinä kohdassa lähden saunasta. Nyt en voinut lähteä, joten otin muististani tilanteen äidin kanssa. Olimme tulossa Pietarista, oli sama kuumuus eikä mikään ilmastointi toiminut. Minä nousin ylös, menin eteiseen ja kuljin edestakaisin. Äiti istui paikoillaan kaikessa rauhassa. Hän säästi energiaa ja selvisi paremmin. Otin tämän asenteen. 

Metro menee Lontoon keskustan läpi ja sinne pakkautui hirveästi karnevaalihenkisiä ihmisiä. Myöhemmin selvisi, että lontoolaisia oli kahdesta syystä normaalia enemmän liikkeellä: pride-kulkue ja englanti oli voittanut ruotsin jalkapallossa 2-0 ja päässyt mm-loppuotteluihin. Mutta minä istuin ilmeettömänä kuin patsas ja säästin energiaani.

Viimein tuli minun pysäkkini ja astuin leppeään iltaan. Kello oli muka vasta puoli seitsemän, mutta Lontoon aika on armottomasti kaksi tuntia jäljessä. Suomessa oltaisiin jo siis puoli yhdeksässä. 

Taas otin puhelimen esiin, siellä oli viesti, jossa kerrottiin ohjeet, miten pääsen perille. Helppoahan se oli, kun olin kotona jo katsellut Google lapsista kartan ja mielessäni kävellytkin sen jo. Ja olin kohta perillä. Soitin ovikelloa, ja minua tultiin iloiten vastaan. 

Puhuimme englantia koko lyhyen illan, ja oli paljon yksinkertaisia sanoja, joita en muistanut. Mutta kyllä sellainen everydaylife-jutustelu joten kuten sujui. Sitä nyt sitten kolme viikkoa.

Tänään menemme iltapäivällä konserttiin, familyn tuttava täyttää 80 ja siihen liittyvä konsertti on kirkossa. Ja huomenna pitäisi mennä päiväkodille. He eivät ole vastanneet kahteen viimeisimpään viestiin, joten en tiedä, ottavatko minua sinne ollenkaan.

Kuvia en onnistunut liittämään tähän.