"Me ollaan lintuja ja noi on matoja"

Pikaperehdytys
Maanantai ja kello yhdeksän löydän etsimäni. Tämä on päiväkodin etäryhmä, joten talokin on hieman etäällä erikseen. Minut toivotetaan tervetulleeksi ja saan heti pikaperehdytyksen oleellisiin asioihin. Keskellä taloa kaapin päällä on paperinen "valvontapaneeli", johon käydään kirjoittamassa päivän strategiset tiedot: kuka lapsi on saapunut, missä ryhmässä leikkii, ketä aikuisia on talossa ja lopuksi vielä tärkeä: suhdeluku. Tänään on aikuisia ja lapsia sopivasti. Paperiin kirjoitetaan myös päivän kohokohdat, että myöhemmin vuoroon tullut osaa kertoa, mitä on tapahtunut ja mitä on tehty.

Me päätetään itse asioista
Täällä toimitaan neljässä pienryhmässä. Kuulen lauseita: "Pekka ehdotti, että mennään uimaan. Siiri ehdotti eilen, että mennään kirjastoon. Yksi ryhmä menee metsään tekemään majoja." Yksi ryhmä haluaa myös uimaan, mutta sinne voi lähteä vain 7 lasta.
Tiina-ope sanoo:
- Tulkaas kaikki tähän lattialle, jotka haluaa lähteä uima-altaalle. 14 lasta tulee, istuu ja katsoo anovasti Tiinaa.
- Kuinka moni haluaa lähteä uima-altaalle? 14 kättä nousee.
- Jaahas, sinne ei mahdu kyllä kuin 7 kerrallaan. Mitäs nyt tehdään? Lapset miettivät ja tyttö nostaa käden ja sanoo:
- Osissa!
- Jos mentäisiin osissa, niin miten me jaettaisiin osiin?
- Otetaan entten tentten, ehdottaa poika vasemmalla. Kaikki hyväksyvät tämän menettelyn. Tiina alkaa laskea: Entten tentten teelika mentten....pelistä  pois! Yksi toisensa jälkeen lähtee valmistautumaan toiseen taloon lähtöön. Osissa menoa ehdottanut tyttö alkaa itkeä, kun sisko pääsi eikä hän. Hän saa lohdutuksen: huomenna varataan myös uima-allas ja hän pääsee huomenna.

Nämä lapset ovat omatoimisia. Jokainen ottaa mukaansa pikkuhousut, ja kätevintä niitä on tietysti kuljettaa päässä. Kaikki tietävät joka käänteessä, mitä pitää tehdä ja mihin pitää mennä ja missä pitää aikuista odottaa.
Uima-altaalla juttelemme Tiinan kanssa, kun toinen ryhmä leikkii aulassa ja toinen polskii. Saan tietää, että heillä on kestänyt noin 5 vuotta päästä osallistavaan toimintakulttuuriin. Kaikki lähtee asenteesta lapseen ja siitä peruskysymyksestä, että miksi olemme täällä töissä. Millaisia lapsia haluamme kasvattaa? Näen jo muutaman tunnin perusteella, että näistä lapsista kasvaa itsenäisiä, neuvottelutaitoisia, rohkeita sanomaan, käytännön toimissa taitavia ja välittäviä lapsia. Päivän mittaan käsitykseni vahvistuu.

Ruokailu sujuu näin:
Haetaan yhdessä ruokakärry keittiöstä niiden kanssa, jotka haluavat. Tässä vaiheessa alkaa ruokailuun valua myös muita pienryhmien lapsia.  Kaikki yrittävät touhuta jotain, jolloin Tiina sanoo:
- Hetkinen. Nyt tehdään työnjako. Kuka kattaa pöydät? Kolme pientä tyttöä ryhtyy jakamaan haarukoita, veitsiä ja mukeja. Eivät ne ihan sääntöjen mukaan asetu paikoilleen, mutta siitä ei huomauteta. Kuka on vihjeiden jakaja? Kaksi poikaa asettuu istumaan lattialle ja muut menevät pöytiin.

- Se, jolla on siniset puseron hihat ja takaa sininen ja edessä kuvio, saa hakee ruokaa! Ja yksi poika tutkii puseroaan ja lähtee innoissaan ruokajonoon. Näin koko joukko on kiinni jossakin muussa kuin tylsässä ruuan odotuksessa. Yksi pikkuinen tyttö kaataa maitoa valtavan isosta maitopurkista. Ehdin ajatella, että nyt taitaa maidot kaatua, mutta Tiina sanoo:
- Saatko kaadettua? Hienostihan se menee, hyvä! Ja se onnistuu sittenkin.

Menen kauempana sijaitsevaan tyttöpöytään. Ruokana on makkaraa ja perunamuusia. Minulle ilmoitetaan heti, että:
- Me ollaan lintuja ja noi makkarat on matoja. 
Kysyn, mitä tapahtuu ruuan jälkeen. Me otetaan sit pastilli, että tulee kiiltävät hampaat. Sit me otetaan rauhallinen leikki ja sit vähän lepäillään. Kaikki vievät omat lautasensa pois ja asettuvat johonkin touhuilemaan.

Lepohetki sujuu näin:
Aluksi arvotaan, kuka saa nukkua huoneen ainokaisella sängyllä. Tänään se on Minttu. Lapset ottavat kaapista pystyasennossa olevan pienen patjan ja oman korin, jossa on hänen petivaatteensa. Jokainen alkaa itse sijata petiään, laittaa lakanan, tyynyn ja peiton ja omat nukkumiskaverinsa. Noin neljävuotias tyttö petaa hartaasti ja kauniisti oman petinsä. Lapset saavat itse päättää, mihin kohtaan menevät ja pari poikaa on onnessaan, kun menevät vierekkäin. Riitakin tulee siinä välissä ja Tiina selvittää sen poikien kanssa. Toinenkin riita tulee, kun joku repäisee legovihkosta kannen irti. Kansi  liimataan ja asia sovitaan.

Ei ole kiire mihinkään! Tiina pyyhkii pöydät, tulee lasten luokse ja kertoo, että nyt arvotaan, kuka on viikon kuningas ja kuningatar. Pienin saa ottaa pussukasta nimen ja Kallesta tulee viikon kunkku ja Siiristä kuningatar. Huomataan, että kuningattarella on mekossa kruununkuvia ja sukkahousuissa timantteja. Tällä viikolla nämä saavat ehdottaa ohjelmaa, videon perjantaina, tehtäviä jne. Jokaisesta viikon henkilöstä kirjoitetaan tärkeitä asioita ja Tiina aloittaa kirjoittaa jo muutaman lapsen kanssa. Mitä haluat sanoa Siiristä? Siiri on sydän. Kalle on hassu. Paperi täydentyy viikon aikana ja laitetaan kansioon, josta voi lukea myöhemminkin luonnehdintoja näistä mahtavista persoonista.

Osaa lapsista alkaa jo väsyttää, pojat lueskelevat porukalla lehtiä, tytöt touhuavat omiaan. Sitten vaan ilmoitetaan, että nyt lepohetki alkaa. Kaikki menevät omille patjoilleen.

Tiimipalaverissa päälinjoja
Kaksi viereisen talon aikuista tulee paikalle ja aikuiset pitää tiimikokouksen. Siellä päätetään kevään ohjelmasta, kevätretkestä, kevätjuhlasta, vapusta. Puhutaan näin: aletaan suunnitella lasten kanssa silloin ja silloin. Aikuiset puhuvat lapsista ja vanhemmista ystävällisesti ja arvostaen. Tiina lupautuu tekemään ylitöitä, että vasukeskustelu järjestyy. "Sä olet joustava ja ystävällinen" hänelle sanotaan. On tulossa tärkeän aikuisen päivä, olisko se nyt äitienpäivän aikoihin? Pohditaan lemmikkieläinten tuomista päiväkotiin, koska  joku vanhemmista on sitä ehdottanut.

Sata ihmistä trampoliinilla
Palaamme ryhmään. Kaikki ovat taas uomissaan jotain tekemässä. Välipalalle mennään joustavasti, kukin hakee omassa tahdissaan ja syö sen verran kuin haluaa. Istun poikien pöytään. Mikko kertoo, että on hyppinyt trampalla ilman ulkovaatteita. Kysyn, hypitäänkö siellä yksin vain useampi kerrallaan. Neljä kerrallaan, eikun sata kerrallaan! Kuvittelemme yhdessä, millaista olisi kun 100 hyppisi yhtä aikaa. Mikko valistaa minua myös, että vesi on tärkeämpää kuin maito, koska se pidentää ihmisen elämää. Pojat kertovat juttuja ja joku väittää, että erään oven takana on kummitus. Sanon, että tehän olette hyviä jutun kertojia. Voisin saduttaa teitä jonakin päivänä. Siihen Mikko sanoo, että mua ei saa satuttaa. :)

Ulkona poikaporukka kysyy, leikkisinkö heidän kanssaan poliisia ja rosvoa. Ai, miten sitä leikitään? No sillai, että jotkut juoksee pakoon ja jotkut ajaa takaa. En ehdi vastata, kun joku kysyy: Vai jaksaksää juosta? Näytän, että kyllä meikäläinen juoksee, ja kohta juostaan ja kauan.

Digitaalinen kasvun kansio
Digiloikka on myös täällä tehty. Lapsen kasvun kansio tehdään digitaalisesti muistitikulle. Kaikesta materiaalista tehdään sitten kuvakansio, joka etenee Varhaiskasvatussuunnitelman otsikoiden mukaisesti. Lapsesta on kuvia ja hänen kertomiaan juttuja. Lapsilla on käytössä oma kamera.

 Ulkona aikuinen räplää aina välillä puhelintaan siksi, että puhelimessa on ohjelma, johon merkitään aina lähtevä lapsi. Tämä on alkusoittoa sille, jos vanhemmilta aletaan periä joskus tuntiperustaista maksua. Digitaali kaiken hoitelee!

Olin niin iloinen tämän päivän jälkeen. Näin, miten käytännössä on mahdollista toimia lasten kanssa tasaveroisesti, lasten mielipiteitä arvostaen ja niiden pohjalta toimintaa suunnitellen. Iloitsin myös siitä myönteisestä kasvatuksesta, joka näkyi lasten ja aikuisten välisissä keskusteluissa ja päivän aikana syntyneiden ristiriitojen selvittelyssä.

Huomenna menen jo aamulla puoli kahdeksaan ja näen aamutouhut.