Olen aamulla hyvissä ajoin paikalla. Olen pienten ryhmän suunnittelukokouksessa mukana. Aamuvuorolainen kertoo, mitä pitää tänään ottaa huomioon ja suunnitellaan yhdessä päivä. Parivuotiaat ovat pöydässä aikuisten silmien alla muovailemassa. Vaha on liian kovaa. Taon sitä pienemmäksi. Yksi syö keltaista vahaa ja sylkee sitä suustaan. Ei saa laittaa suuhun. Yksi hakkaa kaulimella pöytään. Näytän, miten tehdään litteä. Mulle kans. Teen monta litteää ja sivukorvalla kuuntelen kokouksen aiheita. Päivän tärkeä asia on, että erään tytön pöllö on kadonnut jo perjantaina. Sitä piti melkein tulla viikonloppuna päiväkodista etsimään. Se on tärkeä, se on löydyttävä tänään. Tehdään suunnitelmaa, mistä sitä etsitään. Esittelen itseni ja kerron, että haluan keskittyä perustyöhön ja lapsiin.
Siirrymme toiseen ryhmään. Siellä käydään jotakuinkin samat asiat ja siirrytään päivän tehtäviin.
Yhteinen viikon aloitus
Saan tietää, että menen isompien ryhmään, jossa on 14 lasta, yksi lastentarhanopettaja ja lastenhoitaja. Tänään aloitetaan uusi seikkailuprojekti ja minä saan videoida tapahtumaa. Toinenkin ryhmä tulee paikalle ja kaikki istuvat lattialla. Hiljaista hetkeä ei ole. Yksi seuraa opettajan tarinaa paikoillaan, toinen heiluu, kolmas pyörii vinhaa vauhtia ringin ulkopuolella. Aikuiset ovat ystävällisiä, kehoituksen sanat menevät hiljennetyllä äänellä kohteeseensa ja taas yhteinen homma jatkuu. Välillä lauletaan ja loruillaan. On hauskaa.
Lapset ideoivat
Pienryhmissä jatketaan leikin suunnittelua. Lapset saavat vuorollaan kertoa, mitä esineitä he haluavat leikissä olevan ja kuka kukin haluaa leikissä olla. Pojat alkavat ideoissaan vähän irrotella, mutta aikuinen pysyy taitavasti asiassa loukkamatta poikien hurjia juttuja. Pienryhmästä siirrytään pöytiin pelailemaan. Jokainen löytää paikkansa paitsi yksi poika, joka jää huuli mutrulla istumaan yksin. Aikuinen tulee siihen ja alkaa levitellä pelivälineitä pöydälle. Pian siinäkin pöydässä istuu tyytyväisiä lapsia. Eskarilaiset tekevät Locigoja. He saavat paperinivaskan, johon he merkitsevät rastilla, minkä tehtävän ovat tehneet. Into on korkealla. Peli korjaa virheet, siinä ei aikuista tarvita.
Kilpikonnakastike tuoksuu hyvältä
Ruokailu on jo 10.30, koska sen jälkeen tämä porukka lähtee ulos ja toiset tulevat sisälle. Yksi isommista pojista saa tehtävän laittaa juomalasit ja haarukat ja veitset. Se käy nopeasti ja luontevasti. Odotellessa kerrotaan leulukoirasta, joka on viikonloppusin lasten kotona. Koiran seikkailuista viime viikonlopulta luetaan vihkosta ja sen jälkeen vihko kuvineen kiertää jokaisen kädessä. Ruokaa odotellessa joidenkin haarukat heiluvat pään päällä, mutta kohta kaikki asettuu uomiinsa, kun neljä kerrallaan saa hakea ruokaa.
Yksi sanoo:" Aika hyvälle haisee." Toinen:"Jos pahalle, niin haisee, jos hyvälle, niin tuoksuu." "Ai jaa."
On riisiä, kastiketta ja porkkanaraastetta. Vettä saa hakea itse hanasta. Istun pikkupöytään, jossa on kolme poikaa. Kerron, kuka olen.
"Sää oot mummu." Vastaan, että tavallaan, sillä olenhan jo 58-vuotias. Näytän käsillä viisikymmentä ja kahdeksan. "Mää oon kakstuhatta."
"Tää on kilpikonnakastiketta." "Mää oon syöny kaksi miljoonaa annosta ruokaa." "Mää oon nähny sellasen kalan, joka oli niinkun vasarakala" ja näyttää miten yläosa oli kuin vasara." "Mää oon nähny kalan, joka oli käärmeen näkönen." "Mää oon käynyt tuhat kertaa Heurekassa."
Jokainen vie omia aikojaan astiat tiskipöydälle, josta ne laitetaan tiskikoneeseen.
Hurmaavaa menoa
Lähdetään ulos. Minä laitan hyvät varusteeni ja menen ulos. Kyselen, mitä sääntöjä on ulkona. Niitä ei ole paljoa, mutta niille on kaikille perustelut. Lunta on kivasti, mutta taivaalta tulee vedensekaista. Kaikilla on puuhaa, kunnes joku keksii, että minä voisin vetää pulkalla. Vedän muutaman kerran ja saan sitä kautta heti uusia ystäviä. Sitten sanon, että vanha ei enää jaksa.
Lähdemme vieressä olevaan pulkkamäkeen. Lapset laskevat uusilla liukureilla ja parilla pulkalla.
Minäkin uskaltaudun mukaan. Lapset innostuvat ryhmälaskusta ja vasta matkalla alas muistan, että tämä ei ehkä olekaan sallittua. Eikös ne onnettomuudet juuri satu, kun lähdetään isolla porukalla ja joku jää alle? Myöhäistä, nyt mennään. Onneksi mitään ei satu, vaan kaikki nauramme mukkelis makkelis menolle. Nivelrikko polvessa ei tunnu missään!
Virkut ja torkut
Paluumatkalla pieni poika sanoo: "Enks ookkin mää nopee?" No olethan sinä. "Arvaa mitä? Kun mää olin vasta vauva niin mää juoksin lähikauppaan. Ja nyt mää oon jo neljä." Mitä siihen on enää sanomista.
Lapset menevät oven eteen jonoon. Punaisia poskia ja hikisiä päitä ilmaantuu pipojen alta. Tytön kaula-aukosta on mennyt lunta. Yhden pojan päästä nousee höyry. Kaikki ovat innoisaan ilmiöstä, minäkin ihmettelen moista. Kysyn, miksi te seisotte tässä jonossa? "No siks, että me odotetaan että kaikki tulee tähän ensin." Ope kysyy, että ketkä ovat virkkuja ja ketkä torkkuja. Käsiä nousee. Kysyn selityksen tähän. "No virkut kuuntelee vaan sadun ja torkut nukkuu." Myöhemmin kuulen päiväkodin johtajalta, että hän ei halunnut pakkonukkumista tähän taloon. Kun lapset tietävät, ettei virkkuna tai torkkuna oleminen ole ikuisuutta, he hyväksyvät asian. Jos tulee aamulla aikaisin, on torkku. Jos myöhemmin, on virkku. Asiasta ei kuulemma valiteta.
Eteisessä tuoksuu lapsen hiki. Ollaan taas jonossa sadun lukuhetkelle. Saan esittelyn omista lepoleluista: söpöläinen, hirviöisä ja poika, hiirulainen ja nalle, joka sujahtaa puseron alle. Heille luetaan Ronja Ryövärintytörtä. Kysyn, että eikö se ole pelottava. No ei, ihan vauvojen juttuja. Pöllönsä kadottanut tyttö sanoo, että hänen täytyy kuitenkin kuunnella satu ilman unikaveria. Neuvon, että hän voi tehdä hameenhelmasta mytyn ja pitää sitä leluna. Hän vaikuttaa tyytyväiseltä ehdotukseeni. Minä menen juomaan kupposellisen kahvia.
Pöllö löytyy
12.45 on suunnittelukokous, jossa ideoidaan kevään ajalle tapahtumia. Niitä kirjataan viikkopalaverimuistioon. Käyn ennen kahta katsomassa virkkuja, jotka ovat asettuneet leikkeihinsä talon toiseen päätyyn. Pieni tyttö kiikuttaa aikuisen luokse pientä pehmolelua. Se on PÖLLÖ! Se löytyi jostakin tavarakasan pohjalta. Kaikki vaikuttavat huojentuneelta ja minäkin saan katsoa pienenpienen pehmopöllön suuria silmiä. Pelaan hetken Suomi-peliä 5-vuotiaan kanssa, joka osaa pelata, vaikka ei osaa lukea. Minä luen ohjeet.
Tänään on lyhyt päivä, sillä joudun olemaan opettajien Skype-kokouksessa kahdelta. Maha murisee vähän ennen neljää, kun tajuan, että söin puoli yksitoista. Lähden neljän maissa kotiin ja menen kaupan kautta. Syön mutkittelevia teitä ajellessani kolme karjalanpiirakkaa ja banaanin. Askeleita on tullut 4800. Kotona otan 10 minuutin tirsat. Huomenna menen kahdeksalta pienten puolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti