Vajaa naisitus naistenpäivänä

Henkilökuntavajausta
Aamulla tiesin, että pienten puolen ryhmiin kuuluisi kuusi naista ja vain viisi tulee. Sairaslomasijaista ei ole saatu. Saatan olla tarpeellinen? Ryhmien henkilökunta tulee töihin 5.50, 7.00, 7.45, 8.00, 8.20 ja 8.40. Lapsia tulee samaa tahtia. Kohta koko talo on naisia täynnä.  Hyvää naistenpäivää!

Muroaamu
On muroaamu, mikä helpottaa kaikkien työtä. Murot maistuvat ja niitä on mukavaa popsia vaikka sormilla. Ryhmään tulee hiljalleen yhteensä 25 lasta, joista 21 kulkee vaipoissa. On odotettavissa kuutisenkymmentä vaipanvaihtoa. On odotettavissa 6 kertaa 25 lapsen pukemisrituaalit kolmet ruokailut ja useammat käsienpesut. Koko porukka on jaettu kolmeen ryhmään, joissa kussakin on nimetyt lapset.

Nuorin on 10 kk ja vanhin kuukauden päästä täyttää kolme. Neljä istuu syöttötuolissa. Kolme heistä syö itse ja pääsen syöttämään nuorinta. Lusikallisten välillä autan tuolilta valuneen ylös, laitan ruokalapun takaisin kaulaan ja nostan pudonneen lusikan lattialta. Ruuanjakajana toimii nuori lähihoitaja. "Otatko lisää? Otatko leipää? Laitetaanko leivän päälle kinkkua? Juustoa? Oletko valmis jo?" hän muistaa kysyä jokaiselta ystävällisesti ja rauhallisesti. Pienet parivuotiaat tuovat lautasensa tiskipöydälle ja ojentavat kätensä saadakseen xylitol-pastillin. Siirrytään eteisen kautta leikkitilaan. En pysty hahmottamaan lasten määrää. Tuntuu siltä, että heitä on joka paikassa. Tietävätkö aikuiset, ketä täällä pitäisi olla ja missä? Kysyn, ja saan hymyilevän vastauksen, että kyllä he tietävät. He ovat harjaantuneita ammattilaisia.

Pesen käsiäni jatkuvasti, sillä jotkut lapset pärskivät ja yskivät. Olen jotenkin järkyttynyt lasten paljoudesta, kunnes yhtäkkiä lapset lähtevät eri huoneisiin pienemmissä ryhmissä. Menen yhden ryhmän mukaan. Aikuinen ottaa laatikon, jonka päällä on kangas. Laatikossa on salaisuus. Lauletaan ja leikitään ja lopulta laatikko avautuu. Siellä on uusia pikkuautoja. Siitä leikit lähtevät käyntiin.

Hymynaamaisia lapsia kurahousuissa
Lasten nimet noudattavat kahta kaavaa: ne ovat tosi vanhoja tai sitten ihan uusia, joita en ole koskaan kuullutkaan. Uloslähtö tapahtuu pikkuhiljaa. Lähden ensimmäisten joukossa ulos. Toiset pukevat tottuneesti lapsia ja tänään laitetaan kurahousutkin, kun ulkona on märkää. Ovesta pullahtaa ulos pyntättyjä pikkuihmisiä, jotka juuri ja juuri pysyvät pystyssä. Hymynaamoja. Aina, kun katson johonkin päin, saan hymyn.

Ulkotilat ovat kehittyneet. Keinujen ympärillä on köydet, jotka varoittavat menemästä keinun alle. On kukkula, josta voi laskea mäkeä. Voi juosta ympyrää. Korkea aita ja turvallinen portti. On monenmoisia vedettäviä ja työnnettäviä leluja. Kaikki aikuiset touhuavat jotain lasten kanssa. Vedetään pulkalla, valvotaan liukumäessä, annetaan keinussa vauhtia tai touhutaan jotain. Mielikuva keskenään höpöttävistä aikuisista ei toteudu täällä. Minä juttelen äidin kanssa, jonka lapsi on toista päivää tutustumassa päiväkotiin. Hän on tyytyväinen, koska saa olla lapsen kanssa tottumassa uuteen ympäristöön.

Ruokintaihme
Sitten mennään sisälle ja puretaan varustukset. Kuivat ja märät vaatteet erotellaan, tarkastetaan vaippatilanne ja tehdään tarvittaessa vaihto. Lasten vaatteet laitetaan omiin lokeroihin ja nimikoituihin henkareihin. Pestään kädet ja mennään ruokapöytään. Meitä on vain kaksi aikuista vastaanottamassa ruokailuun ja lapsia tulee tuvan täydeltä. Lihapullia, perunoita, salaattia ja kastiketta. Pilkottavaa riittää. Tulee mieleen kesämökillä oleva linnunpesä, kun poikaset olivat suu auki odottamassa ruokaa. Kenelle ensimmäisenä ja miksi? Joku syö ruokalappua, yksi huutaa "ruokaa, ruokaa" ja kolmas kiljahtelee odotellessaan. Tämä on hetki, jolloin ajattelen, että nyt ei nämä kädet riitä!  Kohta tulee lisää aikuisia. Syötän pienimmän ja alan jo tottuneesti jakaa nokkamukeja ja sinisiä muovimukeja vähän isommille. Yhdelle tulee kauramaitoa. Kukin pistelee omaan tyyliinsä ruokaa suuhun ja joku ottaa lisääkin. Kaikki saavat ruokaa!

Ergonominen vessa
Kuin ihmeen kaupalla alkaa virta jo toiseen suuntaan eli ensimmäiset menevät ruokailusta levolle. Vaihdan muutaman vaipan. Lapsenkakan haju leijahtelee. Miten päin vaippa laitetaan? Saan neuvon, että tarra tulee taakse ja kun vaippa on täynnä, tarralla puristetaan vaippa pienempään kasaan ja heiteään roskislaitteeseen, joka sulkee hajut kitaansa. Vessassa on korkea torni, johon nostetaan lapsi, pestään siinä ergonomisessa asennossa ja vaihdetaan vaippa. Kätevää, mutta välttelen kakkavaipan vaihtoa koko päivän. Lapset menevät tottuneesti lepohuoneeseen unilelut kainalossa. Oven pielessä on kartta, josta sijainenkin voi tarkistaa, mihin sänkyyn lapsi viedään. Ensimmäiset jo nukkuvat, kun viimeiset viedään. Huh!

Tauko!
Se on hieno tunne, kun kaikki lapset ovat sängyssä ja itse saa kauhoa ruokaa nälkäänsä ja käydä vessassa. Pian alkaa ryhmäkokous, jossa pohditaan, miten vajaalla henkilökunnalla selvitään. Minäkin saan kertoa ajatukseni. Sanon, että kannattaisin sellaista, että yksi ihminen kulkisi pienen ryhmän kanssa siirtymätilanteet. Pohditaan sitä monelta kannalta ja todetaan, että siihen suuntaan ollaan menossa, kun laitetaan ryhmä kahteen tilaan nukkumaan. Kaikki saavat sanoa mielipiteitään tässä talossa ja päiväkodin johtaja on pohtimassa ratkaisuja mukana. Mietitään myös, että kaikista tärkeintä on leikki ja lasten kanssa oleminen. Keskustellaan lapsista ja heidän kehittymisestään ja jaetaan tärkeitä asioita. Tämä on niitä hetkiä, kun voidaan yhdessä todeta, että kaikella työllä on merkitystä ja lapset kasvavat ja kehittyvät. Siellä ne pallerot nukkuvat vielä vähän aikaa. Kahvikupit ilmaantuvat aikuisten käsiin.

Leppoisa iltapäivä
13.15 alkavat ensimmäiset lapset herätä. Punaposkiset lämpimät lapset tupsahtavat lepohuoneesta ja pääsevät taas vessa- ja pukemiskäsittelyyn. Kohta alkavat leikit eri huoneissa ja välipala odottaa ensimmäisiä. Homma sujuu mukavasti ja iltapäivän leikit leikitään ovien takana pienryhmissä. 3 ajaa moporallia käytävässä, 6 pelaa muistipeliä, 5 rakentelee ja leikkii omiaan, 7 matkustaa ja leikki eläinleikkiä. Tämä toimii. Naapurihuoneesta kuuluu kopsahdus ja hetken päästä iso huuto. Poika lyö päänsä ja siihen haetaan kylmäpussi ja lauletaan lohdutuslaulua. Iltapäivä sujuu muuten leppoisasti. Alan jo tuntea osan lapsista. Kaikki omalla tavallaan niin ihania tyyppejä. Kolmeen mennessä on haettu neljä lasta ja minä lähden kotiin.

Mitä opin?
Kotona nukun puoli tuntia ja rasvaan kuivettuneita käsiäni. Päätä särkee. Ajattelen kunnioituksella naisia siellä päiväkodissa, jotka antavat päivästä toiseen lapsille hoivaa ja rakkautta. Työ on raskasta. Mutta lasten kasvun ja kehityksen seuraaminen ja lasten ilo antaa voimia. Niin luulen.
Opetan omassa opettajan työssäni lähihoitajaopiskelijoille älänkäännön ja toivekäden. Ideana on, että annetaan lapselle ohjeita mieluummin kuin jatkuvia kieltoja. Tässä päiväkodissa toimitaan niin. He kertovat, että ovat päättäneet yhdessä toimia ohjaavasti. Opetan myös, että siirtymätilanteissa on hyvä jutella lapsen kanssa, sylitellä ja loruilla. Kun lapsia oli selän takana käsienpesuun jonossa, huomasin että ajatuksiini pyrki liukuhihna-ajattelu. Nopeasti, seuraava, seuraava. Niin lähellä oli lipsahtaa lorutukset ja juttelut. Iltapäivällä unisia lapsia pukiessa päätin sitten sylitellä ja lorutella.

Tulee niin pitkästi juttua, että en tähän laita vielä ajatuksiani hallituksen toimista. Niitä ajatuksia on myös tullut aika paljon. Huomenna jatkan päivää viisaampana samassa ryhmässä. Askeleita tänään vain 4800.